7 vinkkiä palvelun käyttöönoton sujuvoittamiseen – osa 4
Mitä palveluntarjoaja ja sisäinenkin palvelutoimija voisi huomioida nopeuttaakseen ja helpottaakseen laajojen ja kompleksisten palveluiden käyttöönottoa? Tämä kirjoitus on neljäs ja viimeinen osa Pekka Järveläisen blogisarjasta 7 vinkkiä palvelun käyttöönoton sujuvoittamiseen. Blogin 1. osassa käsiteltiin valtaa ja systeemiajattelua, 2. osassa palvelumuotoilulähtöistä lähestymistapaa, 3. osassa vaatimustenhallintaa ja osallistamista. Tänään suljemme vinkkikokoelman pohtimalla alihankkijuutta – ja bonusvinkkinä valmiiden pohjien käyttöä.
Vinkki 7 = Alihankkijoiden ja kumppanien osallistaminen osana tiimiä
Verkostot ovat yhä laajempia ja parempi on puhua verkostotaloudesta kuin niinkään alihankinnasta. Tarpeelliseksi on osoittautunut sovittaa etenkin eri kypsyystasoilla toimivia toimijoita toimimaan yhdessä. Nykyään myös toiminnanohjaus- ja palvelunhallintajärjestelmien kypsyystasojen väliset erot (ikäerot) aiheuttavat ongelmia palveluintegraatioissa.
Aikainen teknisten arkkitehtien osallistaminen verkostosta on omiaan helpottamaan integroitumista, mutta palveluintegraatiossa edelleen haasteeksi voi jäädä palveluarkkitehtien löytäminen kaikilta verkoston toimijoilta.
Toimiva tapa on ollut “ottaa valtaa” ja jopa sopia kuka on liidaava päätoimija, ns. broker, jonka toimintamallit, prosessit ja sanomanvälitysjärjestelmät ovat kivijalka palveluintegraatiolle.
BONUSVINKKI! 7+ = Valmiit pohjat
Entä jos niitä ei ole? Eräs opettajani joskus sanoi: “Jos ette täällä mitään muuta opi, niin harjoitelkaa clip-copy-pastea”. Joskus on jopa paras etsiä parhaat käytännöt ja pohjat joltain, joka on tehnyt saman jo aiemmin ja lähteä kehittämään sen päältä.
Justinilla olemme toteuttaneet tätä siten että olemme koonneet palvelukäsikirjoja, työpajamateriaaleja ja templaatteja opeistamme matkan varrelta. Kehitämme pohjia aktiivisesti ja pyrimme uudelleenkäyttämään niitä asiakkaiden tuotteistus- ja lanseerausprojektien nopeuttamiseen. Tätä tapaa voi käyttää myös sisäisessä kehityksessä ja kerätä työkalupakkia, jonka avulla on aina valmista runkoa minkä päälle rakentaa uutta.
En mainitse koronakriisiä tässä blogissa, joten kehitetään uutta ihan niin kuin aina! Käytetään toistemme monipuolista osaamista ja otetaan jokaisen parhaat palat hyötykäyttöön.
Ja koronasta kuitenkin pieni lausahdus: Nyt kun on aikaa ajatella – voisimme ajatella.
Tämä kirjoitus päättää Pekka Järveläisen neliosaisen blogisarjan 7 vinkkiä palvelun käyttöönoton ja jalkauttamisen sujuvoittamiseen. Blogin 1. osassa käsiteltiin valtaa ja systeemiajattelua, 2. osassa palvelumuotoilulähtöistä lähestymistapaa ja visiota. Kolmas kirjoitus keskittyi vaatimustenhallintaan ja osallistamiseen, ja sarjan päätti vinkit alihankkijuudesta ja valmiiden pohjien käytöstä. Toivottavasti olet nauttinut lukumatkasta!
Julkaistu 28.04.2020