Työelämään tutustumassa 3/4: Keskiviikko 26.4.2023

TET-harjoittelijamme Iita kertoo huhtikuisia kokemuksiaan Justin-viikosta omin sanoin. Tänään tarjoilemme jo sarjan osan #3, jossa keskitytään kirjallisiin harjoitteisiin.


Markkinointiviestejä ja kirjoitustehtäviä

Toisin kuin kahtena edellisenä päivänä, keskiviikkoaamuna ei satanut ja sää oli muutenkin melko pilvetön. Lähdimme kohti Justinin toimistoa tuntia myöhemmin kuin yleensä, joten sain luonnollisesti myös nukkua pidempään, mikä oli tietysti mahtavaa. Olin jo heti aamusta todella hyvällä tuulella, mikä johtui varmaankin osittain hyvästä säästä ja osittain siitä, että sain nukkua pidempään.

Ensimmäiseksi toimistolla aloitin päiväni kirjoittamalla tiistain tapahtumat muistiin. Olin lähtenyt kirjoittamaan tiistaista sillä idealla, että saisin kaiken tarpeellisen kirjoitettua melko nopeasti, koska toisin kuin maanantaina, tiistaina ei ollut tapahtunut kovinkaan paljon mitään mainitsemisen arvoista. Noh, väärässäpä olin. Tapani mukaisesti aloin taas jaarittelemaan aiheen sivusta kaikenlaista. Tiistaipäivän kirjoittamisessa menikin melkein kolme tuntia, puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa, että tähän kolmeen tuntiin sisältyi myös erään Justin-aiheisen, melko pitkän, sarjakuvan lukeminen, joten en sentään ihan kolmea tuntia käyttänyt selittelemällä tiistain tapahtumia.

Tänään menimme syömään vasta kello 12.00 aikaan, joka on hieman myöhemmin kuin kahtena edellisenä päivänä. Ruuaksi oli lihapullia, salaatteja ja kermaperunoita. Lihapullat ja kermaperunat olivat TODELLA suolaisia, mutta ihan hyviä.

Ruuan jälkeen ajastin Mintun opastuksella Hootsuiteen Justinin LinkedIn-markkinointiviestejä, mikä oli oikeastaan ihan hauskaa. Osasyynä tähän hauskuuteen saattoi toki olla se, että se oli melko helppoa. LinkedIn selitettiin minulle bisnesmaailman Facebookina. Markkinointiviestien ajastus oli tavanomaisen alkuhämmennyksen jälkeen oikeastaan aika yksinkertaista. Paljon helpompaa kuin Akin Excel-juttu oli ollut. Sain hoidettua Hootsuiten melko nopeasti, kerrankin nopeammin kuin olin itse aluksi arvioinut.

Halusin lähteä hieman jaloittelemaan, joten päätin käydä viemässä varastohuoneessa olevat styroksit puristimeen. Minua hieman kyllä inhotti koskea likaiseen sekajätepuristimen luukun kahvaan. Selvisin kuitenkin hengissä takaisin toimistolle. Tässä vaiheessa kello kuitenkin lähenteli jo kahta, joten en sitten tänäänkään ehtinyt Selloon ostamaan valokuva-albumia ja toimistotarvikkeita niin kuin minun oli alun perin ollut tarkoitus. Mikä tarkoittaa nyt sitten sitä, että minulla tulee olemaan huomenna (torstaina) todella kiireinen päivä, koska se on viimeinen tet-päiväni. Perjantain saan onneksi pitää vapaata, koska tet-viikon tuntimäärä on vain 30 tuntia viikossa, ja olen nyt tehnyt seitsemän ja kahdeksan tunnin päiviä. Sovimme työnantajani kanssa, että saan pitää perjantain vapaata, mikä on aivan mahtavaa, koska ensi viikon maanantaina on vappu. Minulla on siis nelipäiväinen viikonloppu.

Tultuani viemästä styrokseja keitin taas lisää kahvia, jonka jälkeen palasin työpisteelleni kirjoittelemaan aamupäivän tapahtumista. Jossain kohtaa siirryin kirjoittelemaan Justin-hahmooni uusia asioita, joita oli alkanut pulpahdella mieleeni. Tämän jälkeen palasin takaisin kirjoittamaan tästä päivästä. Kirjoittaminen on niin aikaa vievää puuhaa, ettei aikani tule huomenna riittämään, jos en kirjoita tästä päivästä jo nyt. Huomennahan minun täytyy päivän päätteeksi kirjoittaa vielä huomisesta päivästä itsestään. Kirjoittelun lisäksi huomisessa Sello-reissussa tulee menemään useampi tunti, jonka jälkeen minun täytyy vielä koota valokuva-albumi, jossa voi, minut tuntien, mennä hyvinkin kauan, ja on hyvin mahdollista, että tajuan huomenna alle tuntia ennen kotiin lähtöä, että minun pitikin tehdä vielä jotain, jota en nyt sitten ehdikään tehdä.

Olen nyt muutaman tunnin jo kirjoittanut tämän päivän tapahtumia ja olen melko varma, että kaikki alkaa nyt olemaan tässä. Tämän päivän touhuiluiden kirjoittamiseen menikin itse asiassa paljon vähemmän aikaa, kuin oletin, eikä tekstiäkään tullut yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä päivästä. Kerrankin kävi näin päin! (Ensi kerralla todennäköisesti muistan tämän kerran ja sitten aika-arvioni menee vielä pahemmin hutiin.)


Kahdeksasluokkalainen Iita tutustui työelämään Justinilla 24.-27.4.2023 ja kirjoitti kokemuksistaan blogisarjan.   

Edelliset osa blogisarjasta löydät täältä: Osa1, Osa 2
Toivottavasti nautitte Iitan matkasta yhtä paljon kuin me. 

Julkaistu 27.06.2023

Aiheeseen liittyvää sisältöä